Alun alkaenhan olin ihan tavallinen opiskelija. Joka palasi äitiyslomalta. Joka huomasi laserleikkurin. Joka kiinnostui sen mahdollisuuksista välittömästi. Silloin en saanut oikein keneltäkään opastusta, vaan kaikki liikenevä aika koulun väli- ja hyppytunneilla meni laserin vieressä joko katsoen muiden tekemistä tai itse koittaen ja oppien. Aika nopeasti alkoi sujua, ja niin alkoi valmistua milloin mitäkin kotiin, ystäville lahjoiksi, kotikotiin ja juhliin koristeiksi. Innostuin päivä päivältä enempi. Onneksi oli se blogi, siellä ja instagramissa tietysti sain jakaa noita tekemiäni juttuja.
Joillekin olen tainnut kertoa, kun intohimoisena sisustajana pelkäsin pojan synnyttyä, että meidän koti muuttuu pikkuhiljaa tai yhtäkkiä värien sekamelskaksi, liian lapselliseksi, jossa ei näkyisi enää oma maku ja sisustussilmä ollenkaan. Pelkäsin sitä ihan oikeasti. Tämän laserleikkurin tultua koululle, tajusin, että voin tehdä sillä lasten huoneeseen leikkisiä sisustusjuttuja ”omalla tavallani”, eli kauniisti kotimaisesta koivuvanerista. niimpä syntyi ne ensimmäiset viirinauhat, ripsikoristeet ja pituusmitat. Kauniita, simppeleitä, eleettömiä, mutta silti tuo lasten huoneeseen sitä jotain. Ja poikani, nyt 5v rakastaa edelleen Sankari-viiriään, pyytää mittauttamaan itsensä pituusmitan vieressä vähintään viikoittain, ja ripset on nyt sekä isomman että pienemmän sängyn yläpuolella.
Vieläkin on opinnot vähän kesken, kun tämä Puine tempaisi mukaansa niin kovin isolla otteella. Alkuun tein töitä koulun laserilla, jota varasin niin paljon kun vaan tunneiltani kerkesin. Sitten siellä leikeltyäni kaikki kappaleet ja koulun loputtua kiiruhdin hakemaan pojan päiväkodista, ja jatkoin tuotteiden hiomisella, maalaamisella ja käsittelyllä kotona pitkälle iltaan. Pakkailin ja käärin tuotteita pakettiin keittiön pyöreän pöydän toisella puolella, kun toinen puoli pidettiin puhtaana ruokailuja varten. Joka paikka kotona oli täynnä maalista kuivuvia vanereita, tilauslappuja, paketointitarvikkeita, ja muuta tarvittavaa.
Tätä kesti onneksi vain muutama kuukausi, kun alkuvuodesta, olisikohan ollut tammikuu tai helmikuu, kun sain vuokrattua taloyhtiömme erään ”harrastehuoneen” omaan käyttööni, ja siirsin pienen ”tehtaani” sinne. Tässä kohtaa myös piti päättää, lyödäänkö pillit pussiin, vai jatketaanko yrittäjyyttä tuon NY-kurssin jälkeen, kun oli tullut eräs raja vastaan. Olimme myyneet reilun kahden kuukauden aikana lähes 10t euron edestä tuotteita, ja se oli se raja, minkä yli ei saanut mennä.
Äkkiä otin yhteyttä meidän alueen yritysneuvontaan LADECiin, ja sain sieltä ihanan pitkäaikaisen ohjaajan, Mikon. Mikko opasti alkuun tosi monessa asiassa, kun itse en kerennyt edes ottamaan kaikesta selvää. Myös pohdimme NY-partnereiden kanssa, että ovatko het kiinnostuneita jatkamaan, ja tämän tuloksena jatkoin yksikseni yritystä. Jatkaminen oli helppo päätös, enkä ole katunut sitä hetkeäkään.
Jatkopäätöksen tehtyäni, hankin oman leikkurin tuonne taloyhtiön alakertaan, jossa pakersinkin sitten välillä harjoittelijoiden, välillä mieheni, välillä poikani kanssa, ja välillä aivan yksin. Oli helppo hipsiä aamutossuilla sinne iltaisinkin vielä jatkamaan, jos päivällä en ollut saanut vielä kaikkia hommia tehtyä.
