Kyllä, yrittäjä voi ehdottomasti lomailla. Vaikka yrittäjän lomailu voi olla haastavampaa kuin palkansaajan, se ei ole mahdotonta. Yrittäjänä työskentelevä henkilö voi ja tulisi ottaa lomia samoin kuin kuka tahansa muukin työntekijä. On tärkeää ymmärtää, että loma on olennainen osa terveyttä ja hyvinvointia, ja sen avulla voidaan välttää uupumusta ja palauttaa energioita.

Puinen matkalaukkutägi kiinnitettynä matkalaukkuun. Tägissä teksti "Valmiina seikkailuun!"

Olen ihan yrittäjyyden alkuajoista lähtien pitänyt omaa aikaani suuressa arvossa, ja pyrkinyt pitämään vapaapäiviä, lomia ja vapaa viikonloppuja aina aika ajoin. Minulle menestys ja raha ei ole niin tärkeitä, että uhraisin koko elämäni työnteolle. Varsinkin, kun omat lapset on olleet pieniä koko yrittäjyysurani aikana, niin on ollut kaikkien etu, että olen voinut yhdistää yrittäjyyden ja perhe-elämän vapaineen kaikkineen sujuvasti.

Hyvää organisointia ja viestintää

Toki yrittäjän loma voi vaatia hieman enemmän suunnittelua ja organisointia. Mikäli yrityksessä on työntekijöitä, yrittäjän tulee varmistaa, että yritystoiminta pyörii edelleen sujuvasti loman aikana, oli se sitten lyhyt viikonloppuloma tai pidempi lomamatka. Tähän voi kuulua tehtävien delegointia luotettaville työntekijöille, ulkoistamista, tai luomalla selkeät prosessit ja ohjeet siitä, miten toimia eri tilanteissa. Aina kuitenkaan yrityksessä ei ole työntekijöitä, tai jos on, sekin voi olla esimerkiksi puoliso, niinkuin meidän tapauksessa. Tällöin kun me lomailemme, lomailemma koko yritys, eli sekä laserit on kiinni, postitukset on tauolla ja kauppa on kiinni.

Tärkeimpänä lomailussa ja sen suunnittelussa olen kokenut sen, että pitää viestiä lomasta ajoissa, yleensä laitan ennakkoilmoituksia jo paria kuukautta ennen, viimeistään kuukautta ennen. Muistuttelen myös tasaisesti lähestyvästä lomasta, että asiakkaat osaavat ottaa tämän huomioon esimerkiksi kakkukoristeita tilatessa ja suunnitellessa muitakin tilauksia. Toki välillä on käynyt niin, että vaikka kuinka laitamme lomainfon kaikkiin sosiaalisiin medioihin, verkkosivuille useampaan kohtaan, niin silti joltain jää huomaamatta loma-ajat, ja joku tilaus tästä syystä myöhästyy tai ei voida ottaa tekoon lainkaan enää loman jälkeen. Viikon lomissa tätä ei niin kovasti käy, mutta usein, kun pidämme kolmen viikon joululoman, niin silloin tämä saattaa olla haasteena.

verkkokauppias ei voi muka lomailla

Moni varoitteli aikoinaan, ettei verkkokauppias voi lomailla ikinä. Minä olen toista mieltä. Toki verkkokauppaan voi tulla ja on tullutkin lomani aikana joskus joku bugi tai siellä on kaatunut sivut tai jotain vastaavaan, mutta uskallan olla sitä mieltä, että no voi harmi. Ei näille välttämättä nopeasti voi mitään, vaikka olisitkin töissä silloin. Joskus olemme tehneet niin, että loman ajan verkkokauppa on kiinni, mutta sekään ei ollut aukoton ratkaisu.

Vaikka yrittäjä ei välttämättä voi irrottautua työstään täysin samalla tavalla kuin palkansaaja, hän voi silti nauttia ansaitusta levosta ja rentoutumisesta. Tärkeintä on luoda tasapaino työn ja levon välille, ja antaa itselleen lupa irrottautua hetkeksi arjen kiireistä. Välillä on työasiat mielessä lomallakin, mutta olen opetellut monenlaisia irroittautumistapoja, joilla pääsen helposti muihin ajatuksiin. Liikunta ja perheen kanssa retkeily ja touhuaminen on parasta vastapainoa työlle.

TAlviloma

Tätä kirjoittaessa olemme juuri jäämässä talvilomalle. Saimme perheen kanssa tuetun loman, jota haimme syksyllä Suomen yrittäjien uutiskirjeen innoittamana. Sekä minä että muu perhe odottaa aika innolla tulevaa viikkoa kaikkine aktiviteetteineen ja valmiine ruokineen. Mahtavaa päästä myös tutustumaan mahdollisesti uusiin ihmisiin, ehkä yrittäjiinkin, ja nauttia viikosta uudessa ympäristössä.

Usein lomamoodiin pääsy vaatii pienen reissun, ja tämän reissun uskon totisesti sen tekevän. Loppuviikosta pääsemme sitten Salppurin kisoihin katsomaan, kenelle urheilijoille tekemämme upeat palkinnot menevät.

Ihanaa talvista viikkoa kaikille, ja lomaa niille, jotka sitä viettävät!